Vietimme kennelpäivät kolean, mutta kuivan ilman suosiessa Vaalan Suvirannassa.
Aloitimme perjantaina lonkkakuvauksella, johon oli meiltä tulossa Gimmly, Gizmo, Hakim, Hilde ja Heta (Dorpantyttö). Kuvaus järjestettiin Eläinlääkäriasema Akuutissa, kuvaavana eläinlääkärinä oli Ortopedi Esa Soppela. Perjantai menikin pääosin kennelpäiville osallistujien leiriytyessä. Jääkiekoltakaan ei voitu välttyä, kun samaan aikaan käytiin MM-kisoja. Valitettavasti en itse päässyt perjantaina paikalle, olin sopinut Tarjan ja Sadun toimivan leiriemäntinä, siihen kunnes synnytyskiireiltäni paikalle joudun.
Lauantai aamuna aloitimme jäljestämisellä, haulla ja esineruudusta. Tälläkertaa maastot olivat ihan kävelymatkan päässä, joten vältyimme autolla rallaamiselta. Paitsi minä, joka ei Wapun synnyttämiseltä kerennyt koko päiville ennen lauantai iltapäivää. Tulin siis parahiksi ruoka-aikaan perille, perheeni jäädessä hoitamaan tuoretta emoa. Päivällisen jälkeen oli vielä vuorossa Toto-juoksu, jonka tämänvuotinen mestarimme on Grisel "Alli", siskonsa Gimmlyn tullessa toiseksi ja Hetan tullessa kolmanneksi. Onnittelut mestareille! Lisäksi palkitsin kaikki leirille tulijat kennelimme nimikko mukeilla. Kannustuspalkinto 2008, meni Gimmlylle ja Veijolle aktiivisesta harrastamisesta. Lisäksi sain kunnian palkita pokaalilla ensimmäisen Hofmacher-valion Fargon. Tämän jälkeen jouduinkin jo lähtemään kohti kotia, vasta synnyttäneen emon ja pentujen luokse. Illan uskoisin vierähtäneen perinteisesti saunomisen, grillailun ja yhdessä olon merkeissä.
Sunnuntaina keskityimme sitten Tokoiluun, Kati järjesti muutamalle halukkaalle möllitoko/BH-kisankin. Itse pidin halukkaille vielä näyttelytreenit ennen ruokailua. Ruokailun jälkeen aloimme itse kukin valmistautumaan kotimatkalle. Kiitos Suvirannan pitäjille, ruoka oli hyvää sekä palvelu erittäin joustavaa ja palveluhenkistä!
Kiitokset kouluttajallemme Kati Nevalalle sekä esinuruudussa Katia avittavalle Satu Vertainen-Aaltoselle! Sekä leiriemännilleni Tarjalle ja Sadulle! Kennelpäiville osallistuivat tänävuonna Branca, Cornell, Emily, Heta, Fenja, Felder, Fargo, Grisel, Gimmly, Gizmo, Hakim ja Hilde omistajineen. Kiitokset teille kaikille osallistujille, teitte viikonlopusta jälleen kerran unohtumattoman!
Kuvat © Tiina Vähä-Merilä, Antti Merilä ja Outi Mäyrä
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |