Vietimme kennelpäivät tällä kertaa jo keväällä, paikaksi olin valinnut Hailuodon Ranta-Sumpun.
Aloitimme perjantaina lonkkakuvauksella, johon oli kiitettävästi ilmoittautunut seitsemän kasvattiani F-pentueesta. Kuvaus järjestettiin Eläinlääkäriasema Akuutissa, kuvaavana eläinlääkärinä oli Ortopedi Esa Soppela. Perjantai menikin pääosin kennelpäiville osallistujien leiriytyessä mökkeihinsä. Unohtamatta toki illan saunomista ja grillailua! :)
Lauantai aamuna aloitimme teoriaosuuksilla jäljestämisestä ja esineruudusta, jonka jälkeen lähdimme maastoja kohti. Päivä kuluikin todella jouhevasti uutta oppien ja vanhaa kerraten. Ilmanhaltijatkin suosivat meitä eikä saaressa taaskaan satanut, vaikka mantereella tuli vettä kuin aisaa koko päivän. Päivällisen jälkeen oli vielä vuorossa Toto-juoksu, jonka tämänvuotinen mestarimme on Fonzie, pentujen voittaja oli Gemma. Onnittelut mestareille! Ilta vierähtikin taas saunomisen, grillailun ja yhdessä olon merkeissä.
Sunnuntaina keskityimme sitten Tokoiluun, Kati järjesti muutamalle halukkaalle möllitoko-kisankin. Itse pidin halukkaille vielä näyttelytreenit ennen ruokailua. Kennelpäivät päättyivät poseerauskuvien ottamiseen, joista kiitokset Katrille ja Vellulle! Leiri onnistuikin kaikenkaikkiaan mainiosti, jos ei pääsyä saaresta lasketa mukaan. Itsekkin pääsin vasta neljän tunnin odottamisen jälkeen, kolmanteen lauttaan. Toivotaan ettei kyseinen toistu ensivuonna.
Kiitokset myös kouluttajillemme Kati Nevalalle ja Kikka Pitkäselle, olitte todella pidettyjä kouluttajia! Katin huomassa olivat Nöffi, Fenja, Tintti, Fargo, Fokker, Reno, Seri, Fonzie, Osku sekä Rico omistajineen. Kikkan seureeseen kuuluivat sensijaan Alli, Jemma, Gonzo, Uuno, Gimmly, Gizmo, Hertta, Karhunen, Dina, Castori ja Tytti omistajineen. Kiitokset teille kaikille osallistujille, teitte viikonlopusta jälleen unohtumattoman!
Kuvat © Katri ja Veli-Pekka Ronkainen
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |