Kennelpäivät 1.-3.10.2004

Aloitimme kennelpäivien vieton perjantaina lähinnä kotiutuen sekä toisiimme tutustellen.

Lauantaina aloitimme kiireisen päivämme tutustumalla viestin alkeisiin. Kouluttajanamme oli Raila Nieminen kennel Hayaklausesta. Runsaan osanoton vuoksi jaoimme osallistujat kahteen ryhmään. Samanaikaisesti vuoden 2003 jälkimestari Anne Salo aloitti esineruutuharjoitukset.

Jalostustarkastukseen oli ilmoitettu osallistujistamme Biene, Carla ja Chakira. Lähdimme kohti Oulua puoli yhden aikoihin. Kasvattini läpäisivät tarkastuksen. Tarkastajina Tapio Eerola sekä Päivi Autio. Lisäksi harjoitusarvostelijoina olivat tulevat hoffituomarit Anita Alatalo ja Marjo Järventölä. Leirille jääneet aloittivat TOTO-juoksu kilpailun, jonne myös tarkastuksessa olleet koirat myöhemmin osallistuivat.

Ruokailun jälkeen jatkoimme viestiharjoittelua Railan ohjauksella halukkaiden tutustuessa jälkeen ja hakuun Annen vetämänä. Pennuille ja muille halukkaille järjestettiin näyttelyharjoitukset.

Illan vieton aloitimme Ninan ja Tarjan suunnittelemalla "luontopolulla", missä tutustuimme mitä ihmeellisimpiin lajeihin mm. kananmunan kantoa lusikka suussa saunan ympäri sekä joukkuehiihtoa erikoisuutena kolmet sukset.

Loppuillan vietimme saunoen niin savu- kuin tavallisessakin saunassa sekä grilli-kodassa makkaraa paistaen. Osalla väestä tuntui nestehukka olevan hurja kovan saunomisen jälkeen ja olo sen mukainen seuraavana aamuna :)

Sunnuntain Oulun näyttelyyn oli koiristamme kouluttajien koirien lisäksi ilmoittautuneet Bond, Binja, Chakira ja Cornell. Leiriläisillä olikin hyvä näyttelymenestys: Hayaklause Dodo VSP, Cornell ROP, Chakira SERT.

Vuoden 2004 kannustuspalkinto meni Hofmacher Cillalle ja Parantaisen Katille. Perusteena palkinnon saantiin on ja tulee olemaan
harrastuspuolen/kilpailun aktiivisuus. Niki ja Kati ovat kunnostautuneet tänävuonna TOKO-kokeissa, kilpaillen kolme kertaa, parhaana saavutuksena ALO
191p. 1.tulos.

Suurkiitokset kaikille leirille osallistuneille, erityiskiitokset kaukaa tulleille kouluttajillemme Railalle ja Annelle sekä Hannuksen Piilopirtin omistajille Pirkolle ja Heikille.

Toivottavasti tapaamme ensi vuonna samoissa merkeissä!

TOTO / AIKUISET TOTO / PENNUT
1. Pinja 8,3s 1. Emmi 11,7s
2. Karla 8,7s 2. Eppu 11,8s
3. Tytti 9.0s 3. Rico 14,1s
4. Sira 9,0s  
5. Bondi 9,5s  
6. Seri 9,6s  
7. Dina 9,8s  
8. Osku 9,9s  
9. Aku 10,9s  
10. Mami 11,6s  
11. Anke 14,0s